keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Tämän blogin ilme

Vihreitä tekstejä lukiessa joskus törmää blogeihin tms, joissa on kivoja luontokuvia, ja toisin kerroin on taas pelkkää tekstiä, mikä on uuvuttavaa. Mutten ole niin paljoa lukenut vaan pikemminkin kirjoitellut itse.
Tämä blogi vaikutti uuvuttavan näköiseltä, niin lisäsin kuvia: kiva kuva jonnekin aiheeseen sopiva, jos jokin muutaman blogikohdan pätkä vaikutti liian tekstivoittoiselta luettavuuden keveyden kannalta. Korostin myös tekstistä esille aiheita, kun samassa kirjoituksessa saattoi olla useampi eri aihe + tärkeä kohta huomata. Tekstityylien erilaisuus auttoi tunnistamaan, millä kohden blogia selasi, toimi maamerkkeinä, samoin osin otsikot.
Valitsin kuvat niin, että ne lisäisivät luettavuutta ja blogin ilmeen viihtyisyyttä. Jos jokin kuva romahdutti blogin yleisilmeen lättänäksi, ei niin hienoksi, niin otin sen kuvan pois. Kun kuvat oli laitettu, kiinnitin erityistä huomiota siihen, etten alkaisi kirjoittaa lättänämmin tai aina vain samaa vaan että aiheet kantaisivat eivätkä vain kuvat. Kaavaan sopimisen sijasta yritin etsiä omaa vihreitä kiinnostavaa panosta, jota minulla muun elämäni osaamisen varassa olisi tarjota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaihdoin tämän blogin nimen

 Tämän blogin nimi oli siemmin "Ympäristökysymysten ratkaisemisen suurista linjoista". Vaihdoin eilen sen uudeksi nimeksi "Ra...