sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Earth hour, symboliikka, ympäristöasioista rukoileminen, maailman ongelmien ratkomisesta


Olen alunpitäen Helsingistä kotoisin ja asuin siellä yli 30 vuotta.
Lisäksi vanhempani olivat kovin akateemiset, niin että tiedän, ettei
niillä taidoilla mietitä symboliikkaa ja vieraiden ryhmien näkökulmia
melkein mitenkään. Eli tässä siis jotakin, mitä olen isolta osin
Savonlinnassa asuessani ja taiteita harrastaessani sekä uutisten kuvia
seuratessani oppinut, mikä voisi liittyä siihen, mikä olisi hyvä tapa
viettää Earth Hour ia.
Savonlinnassa tuntuu olevan paljon murhia. Kenties kireisiin
koulumaisiin venäläisiin, suomalaisiin, kiinalaisiin etc kyllästyneet
tiesminkämaalaiset listivät noita harminkappaleita pois päiviltä.
Koulu on ehkö tavalklaan tarpeen, tarvitaan asiaperspektiivin
ymmäörtämisen ja sen huomioonottamisen taito. Mutta koulua on liikaa,
fiksu koulussa vuosia kärsinyt ei halua lapsiaan kouluun, oli miten
oli. Tyhmien koulua rakastavien diktatuurissa kärsivät viisaat.
Monessa maassa se kai johtaa siihen, että heitetään koulu yli laidan,
ei lueta, ei olla tekemisissä akateemisten kanssa. Ei laiteta lapsia
kouluun, mutta voidaan kaunistella koulunkäyntitilastot. Fiksummille
sovitettu koulu ei toisi samaa ongelmaa. Koulujen opettajiksi haluavat
eniten harjaantumisluokkalaiset ja koulun viat ovat sellaisia
mielettömyyksiä kuin harjaantumisluokkalaisten tavalliset piirteet.
Ajattelussa on tärkeää muodostaa kokonaiskuva, siis rakenteet ja
materiaalit sekä laajemman ympäristön hahmottava maisemakuva kustakin
aiheesta. Se on näköhahmotuksen ja tunnelmatajun alaa. Se harjaantuu
valoisassa. Pimeässä kulkeva on kömpelö ja voi törmäillä.
Kokonaiskuvaton on samaan tapaan kömpelö ja sokko. Hän törmää toisiin
ja asianhaaroihin arvaamatta, ennakoimatta, sumplimatta maisemaa niin
että kukin asia on ja pysyy hyvällä tolalla. Niinpä hän tulee
tehneeksi pahaa. Pimeän viehätys on lähialueeseen, kenties
elämänviisauteen keskittyminen ja lepo. Se ei sovi koko maailman
ajattelemiseen, sillä näköhahmotus tukee ajattelukykyä ja pimeässä se
on kovin summittaista. Earth hourin avulla voisi kasvaa kohti
ympäristöasiain ymmärrystä, olisi ylevä aika sille omistettu,
keskustelua, valoa. Mutta pimeä sopii vain murhiin, kuten luonto
meille opettaa, tai kehtiysmaiden syrjäkujat. Elämäntapamuutoksia ei
tee lämpimässä lösien kynttilänvalossa ruuan ääressä tai naiden, vaan
reippaillen aitit auki viileässä, laajemman maailman kanssa
tekemisissä ollen mm maisemia katsellen ja kulkien, ollen toimelias ja
liikunnallinen. Jos haluaa olla nurjamielinen, kääntää valot pois ja
istuu synkkänä pimeässä. Jos haluaa sivistää itseään, tarvitsee
valoia. Vihreä kenties keskustelee ympäristöasioista toisten vihreiden
kanssa Earth Hourina, mutta ei ollenkaan vihreä, joka sosiaalisesta
paineesta kääntää silloin valot pois, luultavasti nai ja naimisen
muistaa mies paljon pidempään kuin keskustelun aika tutusta aiheesta,
joten pimeys tekee painotuksen vastustajille, vahvan tunnepainotuksen,
joka samalla on henkilökohtaiseen elämään ja omiin arvoihin päin, kun
taas ympäristöasiain kannattajat ovat vain lättän' puhetta.
Ihmisillä ja eläimillä on ulkonäkö luonteenlaatunsa mukaan, kertoen,
millaisia ne ovat, mitä tekevät, miten elävät, miten niin eläessä käy.
e tekee mahdolliseksi levittää niiden mielipiteitä, elämäntapoja ja
arvoja, niiden vahvuuksia. Jos niillä olisi vaikkapa vihollisensa
ulkonäköpiirteitä, vihollisen olisi helppo hyökätä eivätkä he saisi
omaa asiaansa ajettua vaan painopiste olisi siirtynyt vihollisen
asemaa tukevaan suuntaan. Maailma on suuri, kukin on omanlaisensa,
eivät vastustajat katoa siksi, että yksi ryhmä liennyttää jotakin
virallista kantaansa tai kielenkäyttötapaansa, vaan aina on uusia
etäisempiä ryhmiä, ainoa merkityksellinen olisi oma missio, oma
vakaumus, oma elämänviisaus, kyky olla mallina muille yhdessä asiassa,
jota hyvin osaa ja kyky olla laajentamatta tuota mallia olemista
asioihin ja asioiden puoliin, joita ei osaa.

Jatkaisin tuohon vielä, että joka maa, joka kulttuuri on omanlaisensa.
Miltä asiat näyttävät Suomessa, eivät ne näytä muualla. Mediaa ei
loppujen lopuksi ole paljon, vaan on yksittäisiä näkökulmia eikä
lopullinen totuus. Joka kulttuurin näkökulmalla on omat tärkeät
kysymyksens joista se pyrkii huolehtimaan ja joissa olemaan kenties
maailman paras. Mutteivät nuo viereisessä maassa ole samat tärkeät
kysymykset vaan jotenkin eri käsittein, sitä toista maata painottaen
tehdyt. Jos vaikkapa katsoo oman harrasteyhdistyksensä ruotsalaista
sisarversiota, niin se kyllä teksteissään mainitsee samat asiat, mutta
jotenkin eri termein ihan kummasti ja näkövinkkeli on jotenkin
toisenlainen, Ruotsi-keskeinen. Ei se siis kilpaile samoista asioista,
saati sitten kauemmat maat. Vastaavsti jokaisella on omat
haaveammattinsa ja lempiujuttunsa, joista perheenjäsenet kenties
tuumivat, että "ai sä tota taas", tai "et kai sä taas tota tee".
Järkevintä olisi, jos ne olisivat sen imisen työ, jonka hän hoitaisi
yhteisen edun eteen ammattitaidolla ja saisi siitä palkan. Vastaavsti
kai ympäristöasiat voitaisiin hoitaa yhteisen edun eteen työnä, jos
ammattitaito olisi kyllin hyvä eikä liian sinisilmäinen sosiaalisissa
asioissa, tiedonlähteissä jne käsitelläkseen noin isoja rahoja ja
intressejä. Jollei jokainen halua osallistua ympäristöasioihin, niin
se luultavasti johtuu heidän erilaisesta suuntautumisestaan, eri
mukavuusalueestaan ja aivan erilaisesta maailmankuvastaan, joka vaalii
eri ammattialojen ja kulttuurien pääkohtia. Suomalaiset vaalivat
ympäristöasioita mutteivät ole taitavia pitämään haloota. Ehkä
suomalaiset voivat työnään huolehtia niistä jonkin osan
ammattitaidolla kuntoon ja muiden ei tarvitse kuin lukea jokin
yhteenveto, tarkistaa tietoja yms, vaikka toki moneen kertaan
tarkistettuihin ja hyvin ymmärrettyihin tietoihin täytyy ammattitaidon
yltää hyivn.

Imagokysymyksissä ja tiedottamisessa ei kai ole tarkoitus koulutyyliin
luoda kuvaa asioista, ei siis kannattaa koulua aikuisillekin ja
vapaa-ajallekin, vaan luoda kiva chapluuna, vähän niin kuin jonkin
kivan harrastuksen teoriaperspektiivi ja peruskäytännöt, johon on kiva
lähteä mukaan ja joka on hyvin perusteltu ja monien monelta kannalta
kunnolla miettimä, ei siis vailla käytännön kokemusta mietitty. Kuvan
aihepiiristä kuuluisi kuvastella aihepiirin ja sen ilmiöiden henkeä,
siis positiivisen harrastamisen henkeä, esim. että tuntein reagoidaan
ja ollaan viisaita eikä että hyi tuollastaki on jotkut tehneet
maailmassa, nyt me kyllä vastustetaan sitä, vaan että viisaus määrää
tyylilajin ja tekojen tavoitteena ja kriteerinä olevan laadun. Hyvä
viesti on helppo ja nopea, esim. "tulevaisuuden turvaaminen". Sen
ymmörtää ilman aiempaa kokemusta juuri tstä näkökulmasta ja jos on
kiinnostunut kuulemaan lisää aiheesta, niin muutamalla ilmaisulla
oppii lisää positiivisesta näkökulmasta katsoen, johon on helppo
lähteä mukaan vaikka olisi väsynyt tai ravisteltu. Ei siis "tätä
kamalaa" vaan jotakin ylentävää ja kamaluudet voi jättää niille
kommunikoidessa, joista tuntuu, että virheet on kuvattava kovin
selkeästi, jotta ne huomattaisiin, mutta siihenkin viisas kurssi
neuvottuna ratkaisuksi. Muut taas osaavat usein hahmottaa isomman
kimpaleen kerralla, osin sosiaalisten vaikutelmien kautta, ja he
toivoisivat tilanteenkuvauksen kanssa yhtä aikaa jo ratkaisua mutta
ratkaisupainotteisesti, ja jollet osaa mutta tärkeä asia, niin
olettaisivat, että sinun olisi käännyttävä uskonnon puoleen.
No jaa, en näitä niin osaa, mutta jollette tekään niin hyvin, niin
ehkä on väliä sillä, että nakerran hiukan alkua kysymykseen edes
joltain puolen.

Tuossa ympäristöasioista rukoilemisessa ei siis käsittääkseni
rukoilla, että toivottavasti ympäristöasiat saataisiin maailmassa
ratkaistuksi vaan "miten minä nyt saisin nämä käsillä olevat
ympäristökysymykset itse ratkaistuiksi, esim. tuttavieni tuella".
Rukoilu auttaa näkemään uusia ratkaisumahdollisuuksia, olemaan avoin
uudelle urautumilla pysymisen sijaan ja myös muilta tulleille ja muun
tyypin ratkaisuehdotuksille.

Tuosta rukoilemisesta vielä: Siinä siis rukoillaan, "miten minä nyt"
eikä "tässä ja nyt", koska uusien ratkaisujen löytäminen ja käyttöön
ottaminen, niihin lupaaviin ratkaisujen lähteisiin uppoaminen
tarkoittaa näkökulmanvaihdosta, joka yleensä liittyy liikkumiseen:
vaihdetaan paikkaa, niin näkökulma muuttuu luonnostaan, etenkin
voidaan mennä paikkaan, joka vaikuttaa lupaavalta, esim. metsään tai
jonnekin, missä on vehreää.
Ratkaisujen aihiot ovat usein eheitä tunteidenmukaisia kokonaisuuksia,
siis elämänalueita, jotka eheydellään tuovat ratkaisuja, vaikkeivät
kenties olisi sinun tavanomaisia reittejäsi olleet. Ks. kirjoitukseni
http://pikakoulu.blogspot.fi/2013/11/hahmotustavoista.html a
ongelmanratkaisumenetelmä ajattelukurssissani Helppo ja tehokas
objektiivisen ajattelun kurssi
http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html .

Tuli tuosta maailman ongelmien ratkomisesta mieleeni, että minulla on
lapsesta asti se vaikutelma, että maailmankuvan vaikeita kysymyksiä on
helpompi ratkoa, kun katselee metsämaisemaa samalla, kun mietti, ja
siinä lähiaikoina myös, esim. miettii minuutin pari metsäretkellä
taukoa pitäessä ja silloin luontomaisemaa samalla ihastellen, ja muun
ajan vain retkeilee ja ihastelee luonnon kauneutta ja täydellisyyttä,
sen harmoniaa ja elämänviisautta, tuntevuutta, tunnelmallista
kauneutta, konkreettisten kysymysten viisaita ratkaisuja.
Pari viimeistä vuotta minulla on ollut, tuoli, jossa yleensä istun,
kun kirjoitan tietokoneella, niin, että siitä näkee pihassamme olevanmetsikönpalasen: mäntykangasta ja muutama koivu reunoilla. Olen
huomannut osaavani ratkoa monia maailman isoja kysymyksiä teoreettisen
ajattelun ja elämänviisauden kautta, vaikak ennen en niin osannut.
Voisiko vihreitä auttaa taipumus katsella metsämaisemaa elämäänsä ja
maailmaa pohtiessaan - ei siis akateemisesti pohtiessa vaan
maailmankuvaansa muodostaessaan ja elämäänsä miettiessä.

Mielestäni myös ympäristöongelmien ratkaisemisessa olisi olennaista
oikea kuva siitä, millaisia kunkin seudun ulkomaalaiset ovat ja miten
elävät, mitkä heidän elämänkuvionsa ovat. Esim. se, millaiset naiset
suhteessa miehiin ovat, vaihtelee suuresti maanosasta toiseen. Vihreät
voisivat ymmärtää etenkin ilmastoerojen vaikutusta kulttuureihin ja
ajattelutyyppeihin. Tropiikissa, missä aina ollaan helteen tapaan ja
yöt ovat pimeät, on vastaavasti sumuisempi pää, lötkömpi olo ja
pimeässä kulkijan lyhytnäköisyyttä sekä turvattomuutta. Helteellä ei
luonnostaan ajatella koulutiedon tapaan, ei Suomen syksyn ja kevään
ulkoilun reippaaseen maisemakatselliseen tunnelmatajuiseen
toiminnantäyteiseen tapaan. Elämäntapamuutoksiin ryhtyminen on
helteellä hankalaa. Vastaavat erot voivat tuoda helteen vaikutuksen
myös sosiaalisten suhteiden tyyppiin ja yhteiskunnan toimintaan. Myös
muut olosuhteet määräävät kultturia paljon (Luin joskus kirjaa Small
places, large issues), esim. Chile pitkänä ja kapeana maana mereltä
laajalta alueelta tulevaa sotilaallista uhkaa vastaan, Sveitsi vuorten
rinteillä, missä on tarkkaan kuljettava,pikkumaat suurten keskellä tai
jonkin alueen ylivoimaisestis uurimmat maat. Kaikissa maissa ei ole
kaikkia taitoja, esim. koulunkäyntitilastoja voidaan valehdella. Eri
kulttuurit tsemppaavat eri suuntiin ja Suomen suunta kuvastelee Suomen
ilmastoa ja Suomen sijaintia muihin isompiin maihin nähden. Muissa
maissa ei ole mielekästä ainakaan vaiuvalla opetella Suomenvahvuuksia, mutta jos keksisi jonkin pienen palasen, taidon,ratkaisun, niin sellaisen voisi hyvinkin käyttää.

Tuosta ympäristöasioiden ratkaisemisen puolesta rukoilemisesta tuli
mieleeni, että kun mainitsin, että olisi rukoiltava, miten minä nyt
saisin nämä käsillä olevat ympäristökysymykset, kentie stuttavieni
tuella, ratkaistua, missä on olennaista näkökulmanvaihdoksen
salliminen ja kuljeskelu tai paikan vaihto viisaudelle otollisempaan,
niin vastaavasti voi paikkaa vaihtamalla, antamalla perspektiivin
liukua toiseksi, lisätä (trai vähentää) kykyään löytää ratkaisuja
niin, että vähän niin kuin eri ammattialan tai eri ikäkauden tapaan
näkee eri vastaukset, koska ajattelutapa, arvot, kokemuksen määrä,
tunteen ja järjen suhde, suhde yhteiskuntaan jne ovat erilaiset.
Voidaan siis ryhmänäkin vaihtaa viisaampaan, enemmän ratkaisuja
löytävään näkökulmaan, jossa epäonnistumisia ei tule niin paljoa. Yksi
seikka on esim. huomata se, että harjaantumisluokkalaiset haaveilevat
eniten opettajan ammatista eli opettajien keskivertotaso voi olla
alhaisempi kuin oppilaiden, jolloin koulusta mallin ottaminen ei ole
yhtä fiksua kuin hyvistä oppikirjoista mallin ottaminen tai luokan
fiksuimmista. Samoin ikä tuo paitsi kokemusta, myös tietämystä siitä,
miten oma ymmärrys hyvin tukee koulumaisesti opittua ja miten
tunteenomaiset näkökulmat liittyvät siihen, mitkä ovat vaikuttaneet
parhailta ratkaisuilta ja miten käytännön tekemiset tukevat ajattelua
ja kokemus ryhmien toiminnasta kertoo, mitä pitäisi etenkin parantaa.

Yksi asia, mikä minua on hämmästyttänyt, on, kun nykyisin asun
Savonlinnassa ja alunpitäen olen Helsingistä, niin Savonlinna on
matkailukaupunki, mikä tarkoittaa, että ruuat hulehditaan hyvin, vähän
niin kuin hyvää ruokaa viikonloppuna
(http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi), ja paikallinen
sanomalehti tarjoaa asiaa taidetapahtumista ja taidekäsitöistä,
mökkeilyyn liittyvien rakennustaitojen ym osaajista yms. Eli
juhlavalla ruualla ladataan voimat ja noustaan ylemmäs taiteen ja
taitavan käsityön tasolle. Vastaavasti maailman ongelmien ratkomisessa
on ihme kyllä auttanut, kun on laittanut ruuan vähän niin kuin
juhlapäivänä ja siitä on sitten ollut tottumus, että saa olla
hienosti, saa laittaa täyden taitotasonsa mukaan parannukset
maailmassa, niin jotenkin on siksi noussut enemmän parhaan
ymmärryksensä tasolle käytännössä sen sijaan, että oma näkemys olisi
jäänyt haaveeksi vain ja käytäntö toisten rupusten kyhäelmien varaan
kuin orjallisesti, niin kuin kai keskusteluorientoituneelle helposti
käy, jollei tavoitella hienouksia. Kanssa auttaa se, kun kirjoittaa
näkemyksensä paperille selittäen sekä sen hienoudet että käytännön
toimivuuden vähän tyhmemmille tai palikkajärkisemmillekin, niin
etteivät he teilaisi koko tekstiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti